Suomen Pakkaustuottajat Oy (SPT) vastaa kartonki- ja paperipakkausten, lasipakkausten, metallipakkausten, muovipakkausten ja puupakkausten tuottajavastuusta Suomessa mahdollistaen pakkausten keräämisen, kierrättämisen ja uudelleenkäytön niin tuottajille kuin kuluttajillekin. SPT tekee yhteistyötä jätehuollon toimijoiden ja viranomaisten kanssa ja pitää huolen siitä, että pakkausten kierrätystavoitteet täyttyvät ja kierrätyksen tilastointi on luotettavaa ja läpinäkyvää.
Neljän eri pakkausmateriaalikohtaisen tuottajayhteisön yhdistyminen yhdeksi toimijaksi Suomen Pakkaustuottajat Oy -nimen alle merkitsi myös tarvetta raportoinnin yhtenäistämiselle. Samalla yhteisö näki mahdollisuuksia digitalisoinnin hyödyntämiselle ja manuaalisen työn automatisoinnille, minkä pohjalta aloitettiin liiketoiminnan kannalta välttämätön uuden järjestelmän kehittäminen kierrätysmateriaalitiedon keräämiseen, hallinnoimiseen ja raportoimiseen.
Kumppaniksi hankkeeseen valikoitui Fluentia. Teknologiaksi valittiin Microsoft Power Platform -alusta. Alustan työkalut, kuten Power Apps, Power Automate sekä Power BI, mahdollistavat ketterien liiketoimintasovellusten ja prosesseja tehostavien automaatioiden kehittämisen yrityksen liiketoimintaprosessien tueksi.
“Microsoftin alustan käyttämisen etuja on muun muassa se, että tieto saadaan hallinnoitua keskitetysti eri prosesseja varten. Alustaratkaisut mahdollistavat myös ketterän Low-Code-ohjelmistokehityksen tarjoamalla siihen valmiita komponentteja. Näin päästään yhdessä asiakkaan kanssa etsimään juuri heille sopivia ratkaisuja nopeammin ja tehokkaammin”, toteaa Fluentian CTO, Tomi Leppälahti.
Monipuolisessa tiedonhallintaprojektissa tietomalli ja tiedon tallennus toteutettiin Microsoft Dataversessä. Sisäinen hallintaliittymä toteutettiin Microsoft Power Appsinä, ja ulkoinen portaali tiedon keräämiseen kumppaneilta tehtiin räätälikehityksenä hyödyntäen React- ja Node.js -teknologioita. Automaatioihin hyödynnettiin Microsoft Power Automation -skriptejä, ja raportointiin ja reaaliaikaisten dashboardien toteutukseen Microsoft Power BI:tä.
”Projekti ja yhteistyö Fluentian kanssa on ollut sujuvaa, ja olemme todella tyytyväisiä kehitystyöhön sekä uuden työkalumme käyttökokemukseen. Uusi järjestelmä on moderni, helppokäyttöinen ja mahdollistaa tehokkaan tiedon keräämisen, liiketoiminnan seurannan sekä lakisääteisen raportoinnin teon aiempaa varmemmin, keskitetymmin ja henkilösidonnaisuutta vähentäen. Onnistunut yhteistyömme Fluentian kanssa jatkuu Fluentia Care -ylläpitopalvelun puitteissa”, sanoo Janne Väänänen, SPT:n talouspäällikkö.
Tarvitseeko teidänkin tiedonhallintanne tehostamista?